Maalla ei hötkyillä.

Valkava13.jpg
 
 

Kaikki alkoi kun...

"Kaikki alkoi varmaan tutustumisestani Mikaan ja Sariin. Mikan olen tuntenut jo pikkupojasta saakka. Mikan "pitkäaikainen tyttöystävä" on lapsuusvuosien kaverini sisko ja tapasimmekin kaverini luona usein. Kohtasimme uudemman kerran työn kautta. Molempien elämässä oli sopiva tilaus ja halu kehittyä ammatillisesti ja kysyin Mikaa tähän projektiin mukaan. Halusin, että omistajina olisimme enemmän kuin osiemme summa. Mielestäni Mika ei kovin kauaa edes päätöstä miettinyt.

Mika on futismiehiä. Minä seuraan jääkiekkoa. Mika ei ole koskaan käynyt katsomassa yhtään Hokin peliä. Olen luvannut korjata tämän aukon Mikan sivistyksessä tulevalla kiekkokaudella. Mika on juoksumiehiä, minä enemmän kallellaan raudan kolisteluun. Mikalla on koiria, meillä kissa. Täydennämme toisiamme aika monessa asiassa.

Sarin rekrytoin meidän edelliselle työnantajalle vuonna 2012. Olimme juuri muuttaneet Vuolijoen keskustasta Kuusirantaan ja meillä oli ohjaajan paikka auki. Olisikohan ollut kohtalolla tekemistä, että tiemme kohtasivat työn merkeissä. Sari on henkeen ja vereen lätkä-äiti ja -vaimo. Kiekko määrää heidän perheensä menot talvikaudella. Kiekko otetaan heillä tosissaan. Yrityksemme myös sponsoroi Sarin poikien junnujoukkuetta tulevalla kaudella. Mikalla on nyt kaksi käännytettävää futiksen pariin. 

Mika ja Sari eivät tunteneet toisiaan entuudestaan muuten kuin verkoston kautta yhteistyötä tehden. Olisikohan ollut vielä niin, että näkivät toisensa ensimmäisen kerran käynnistäessämme tätä projektia. 

Yhteinen yrityksemme Valkava Oy lähti liikkeelle, kun entinen työnatajamme halusi luopua nykyisestä liiketoiminnastaan keväällä 2017. Löysimme nopeasti yhteisen tahtotilan ja perustimme yrityksemme. Löysimme luonnollisella tavalla mallit kuunnella toisiamme ja huomasimme katsovamme asioita hyvin samalla tavalla.

Juuret Kuusirannan toiminnalle on pitkälti nuorisokotitoiminnassa. Tuolloin "aines" oli kovaa, siis oikeasti kovaa. Kyse ei enää ollut niinkään kasvattamisesta, vaan pahimman mahdollisen torjumisesta. Näistä ajoista on jäänyt muutamia meille kaikille yhteisiä periaatteita, jotka ovat Kuusirannan "perustuksissa". 

Yksi tärkeimmistä näistä on varmasti sellainen aikuisten kiireettömyys. "Maalla ei hötkyillä", meillä sanotaan. Mika on korostanut aina "hyvän huomaamista" ja negatiivisen tarinan kääntämistä positiiviseksi. Se ei onnistu kiireessä. Ja juuri sen vuoksi olemme Kuusirannassa."

Jussi Valkama
toimitusjohtaja, sosionomi (amk)